sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Gozu - Bostonin parasta



Yksi viime aikoina ehkä eniten levylautasella pyörineistä levyistä on Gozun Locust Season. Bostonilaisbändin debyytti on aivan järjettömän tiukka levy, jossa ei haeta omaa soundia tai tyyliä, vaan tuutataan ulos valmista tavaraa. Kolme vuotta sitten julkaistu levy on täynnä väkeviä riffejä, lämpimiä melodioita ja kaiken kaikkiaan päräyttävää stoner rockia.

Takashi Miiken elokuvasta nimensä ottanut Gozu on todella helposti lähestyttävää musiikkia. Laulaja-kitaristi Marc Gaffneyn aikaisemmista soul-virittelyistä on jäänyt jäljelle laulumelodiat, jotka flirttailevat juuri sopivasti popin kanssa. Monissa blogeissa Gozua on täysin perustellusti verrattu Queens of the Stone Ageen, tosin ehkä 50 kiloa painavampana serkkuna. Tästä pitäisi tykätä, vaikkei raskas rock olisikaan lempimusiikkia.

Gozu julkaisi kevään aikana toisen albumin, The Fury of a Patient Man, joka ensikuuntelun perusteella tulee varmasti hankittua levyhyllyyn. Bändiin tutustuminen kannattaa kuitenkin aloittaa aivan alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti