keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Causa Sui - Hyvä syy joutenoloon



Joutilaita kevät- tai kesäpäiviä varten levyhyllystä on hyvä löytyä muutama levyllinen rentoa jammailua. Tanskan Odensesta tuleva Causa Sui on erinomainen valinta tähän. Causa Suin musiikki on kuin hyvä kesäpäivä, kun ei ole mihinkään kiire. Se ei ole liian tarkkaan mietittyä, siinä on tilaa improvisaatiolle.

Omasta levyhyllystäni löytyy bändin kaksi koottua teosta, Summer Sessions vol. 1-3 ja Pewt'r Sessions 1-2. Siinä on viiden vinyylin verran hippiajan hengessä soitettua modernia psykedeelistä rockia.

Causa Suin musiikki ei ole mitään "suoraan asiaan"-matskua. Tämän voi päätellä jo siitä, että levyiltä löytyy jopa 24 minuuttisia biisejä. Pitkät biisit tuntuvan rakentuvat itsestään. Pyörremyrsky kasvaa hiljalleen imien ympäriltään sekaan kaikkea mahdollista. Improvisaation tunne on voimakas, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että soitto olisi löysää häröilyä. Tosin välillä jammailu jumiutuu paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Mutta kun mihinkään ei ole kiire, se ei haittaa.

Summer Sessions -levyjen biisien ääriviivat on vedetty nopeasti paperille, ja kun nauhoitus on alkanut, bändi on antanut intuition viedä. Aina värikynä ei pysy ääriviivojen sisäpuolella, mutta juuri se antaa omalaatuisen fiiliksen musiikille. Musiikkia ei ole hiottu virheistä puhtaaksi. Bändi on itse kuvaillut tätä "kontrolloiduksi kaaokseksi".

Kitarasoundi tuo usein mieleen Jimi Hendrixin tai muiden hänen aikalaistensa soundin. Kun mukaan liittyvä saksofoni tuo musiikkiin jazz-fiilistä, tulee mieleen, että jos Jimi Hendrix ja Miles Davis olisivat saaneet jotain yhteistä aikaan, se olisi saattanut kuulostaa joltain Causa Suin tapaiselta.

Pewt'r Sessions -levyillä fiilis on toisinaan hieman raskaampi kuin Summer Sessionsin. Sen voi laittaa soimaan, kun koko päivän ulkona vietettyään siirtyy sisätiloihin viettämään yötä.

Causa Suin ensimmäisillä levyillä on vokaalit, mutta nykyään kyseessä on instrumentaalibändi, jos jotain hönkäilyjä ja supinoita ei lasketa mukaan. Muutos on ollut hyvä, koska vokaalit veisivät tunnelmaa.

Tänä kesänä muuten ilmestyy uusi levy, Euporie Tide. Siitä yhden biisin verran maistiasia löytyy bändin nettisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti