Hollantilaisen särinärockin sanansaattajat The Machine ja Sungrazer julkaisivat viime vuonna splittilevyn, jonka piti olla kummallekin bändille välietappi. The Machine julkaisee viidennen albuminsa joskus lähitulevaisuudessa, mutta Sungrazerille splitistä tuli päätepysäkki. Kitaristi-vokalisti Rutger Smeets ilmoitti viime vuoden kesäkuussa jättävänsä bändin, neljä kuukautta splitin julkaisun jälkeen. Ei auta mutristella, täytyy vaan iloita siitä, mitä on ollut.
The Machine ja Sungrazer ovat hyvä ja tasavertainen pari jakamaan kiekko. Kumpikin osoittaa omanlaista dynaamisuutta stonerrockin parissa. The Machinella on raskaampi, suoraviivaisempi ote aiheeseen, kun taas Sungrazer lähestyy sitä raukeammin, unenomaisemmin.
Rotterdamilainen The Machine aloittaa a-puolen huojuvalla kitarariffillä, joka saattaa tuoda joillekin kuuntelijoille mieleen Tenacious D:n One Note Songin. Nyt ei kuitenkaan jäädä vain venyttelemään kieliä, vaan kun Awe rysähtää käyntiin, se jättää pelkän pölypilven leijailemaan. Biisi paahtaa kuin vanha ruosteinen muskeliauto, jonka konepellin alta kuuluu epämääräistä kolinaa. Bändi ei välitä tästä, vaan runttaa kaasua koneeseen. Kymmenen minuuttia myöhemmin auto lipuu moottori savuttaen tienpientareelle. Tätä seuraa reilut pari minuuttia kestävä Not only, joka on hyvä stonerpunk-rykäisy ennen syvältä merenpohjasta möyrivää Slipfacea.
Sungrazerin puoliskolla on ehkä hieman hyvästien makua. Puoli alkaa erittäin sungrazermaisella biisillä. Myrskynopeuksilla puhaltava Dopo heittää kuuntelijan veden alle, jonka rauhasta aina välillä noustaan pintaan haukkaamaan happea. Myrskyn jälkeen kuuntelija ajelehtii yawningmanilaisen Yo La Tengon tahdissa Sungrazer-puolen päättävään Flow Through a Good Storyyn, joka jää hienon bändin viimeiseksi biisiksi. Tarina on päättynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti