keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kingston Wall - We Cannot Move


Svart Records tekee vuosikymmenen kulttuuriteon julkaisemalla Kingston Wallin trilogian ensikertaa vinyylinä. Viime perjantaina turkulaiset tarjosivat innokkaimmille esimakua seiskatuumaisen muodossa. We Cannot Move / Between The Trees sai psykedeelisen 400 kappaleen splatter-painoksen, joka myytiin loppuun samantien. Tyhjin käsin jääneitä kuitenkin lohduttanee, että julkaisu saa vielä kaksi 400 kappaleen painosta, yhden mustalle ja yhden kirkkaalle vinyylille.

Yleensä olen enemmän perinteisten mustien kiekkojen ystävä, mutta We Cannot Moven splatter-versio tuntui sopivan paremmin teemaan. Muutenkin Kingston Wallin vinyylipainokset ovat herättäneet minussa erikoispainoksia metsästävän keräilijän. Nyt jo jännittää, minkälaisia painoksia Svartissa ollaan keksitty itse albumeille.


Seiskaa Keltaisesta Jäänsärkijästä hakiessa mieleeni tuli vähän aikaa sitten kuuntelemani Tommi Liimatan podcast CD-bokseista. Pappa jaksaa lähteä Helsingin keskustaan saadakseen vinyylikopion biisistä, jonka on kuullut sata kertaa. Sitä on sitten mukava hypistellä pakkaspäivinä. Muutenkin useat Liimatan ajatukset osuvat oikeaan myös vinyyliharrastajien kohdalla. Suosittelen kuuntelemaan.

CD:istä puheenollen, alkuperäinen vuonna 1993 julkaistu We Cannot Move -sinkku on Discogsissa myynnissä 200 eurolla. Tarjouksiakin ilmeisesti otetaan vastaan.

Itse seiskasta sen verran, että omaan korvaan se kuulostaa erittäin hyvältä. Jyllin ja Kuoppamäen rytmiryhmän soundi kuulostaa eloisalta ja Wallin kitara kirkkaammalta ja ikään kuin vanhemmalta kuin alkuperäisessä masteroinnissa. Muuten erot jäävät mielestäni melko pieniksi, mikä on erittäin hyvä. Jaime Gomez Arellanon masterointi olisi varmasti miellyttänyt myös Wallia.

Kingston Wallin albumit ilmestyvät yksitellen. I näkee päivän valon marraskuussa ja trilogia täydentyy ensi vuoden alkupuolella. Vinyyliversioihin on luvattu bonareita aikaisemmin julkaisemattomasta materiaalista. Niitä odotellessa tuskin malttaa liikahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti