tiistai 14. lokakuuta 2014

Baby Woodrose - Third Eye Surgery


Viime viikon Docventures-pätkä, American: The Bill Hicks Story, teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Haluan-tehdä-vähän-kaikkea -tyyppisenä ihmisenä arvostan niitä, jotka ovat Hicksin lailla löytäneet tarkoituksensa ja ajavat tuota päämäärää kohti ilman kiertoteitä.

Bill Hicks on tehnyt vaikutuksen myös tanskalaiseen Lorenzo Woodroseen, jonka yhtyeen viimeisimmältä studioalbumilta löytyy Hicksin "maailma on vain huvipuistoajelu" -ajatelman innoittama It's Just a Ride -biisi. Rouheeta psykedeelistä poppia soittavan Baby Woodrosen musiikissa on samaa hapokkuutta kuin Hicksin standupissa. Se on hauskaa ja innostavaa, mutta samalla se sisältää runsaasti tummia sävyjä (Hicksin kohdalla joku saattaa kutsua niitä totuudeksi).

Kööpenhaminassa 2000-luvun alussa alkunsa saanut Baby Woodrose julkasi kahdeksannen albuminsa, Third Eye Surgeryn, pari vuotta sitten. Se on osittain aikamatka Yhdysvaltain länsirannikolle hippiajan aattoon. Osittain se on matka avaruuden halki oman tajunnan tuolle puolen. Tietyt osat tuovat mieleen eri yhteyksiä, jotka muodostavat levyn kokonaisuuden.

Baby Woodrose on vanhasti psykedeelinen bändi, mikä käy ilmi jo pelkästään levyjen kansitaiteesta (yksi hyvä syy hankkia levyt vinyylinä). Woodrosen psykedelia ei ole usvaista, silmät-viiruina-sohvan-pohjalla -psykedeliaa, vaan enemmänkin kukkaseppele-hiuksissa -psykedeliaa. Lorenzo Woodrose osaa kirjoittaa vaivattomasti soljuvia kappaleita, joihin ihastuu heti.

Third Eye Surgery on loistavaa musiikkia syksyyn, kun lehdet roikkuvat viimeisillä voimillaan puissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti