Warp Transmission - Accidents and Madness 7"

Brooklynilainen psykerock-pumppu NAAM kävi viime syksynä Helsingissä, mutta jo nyt unohtuneesta syystä en itse ollut tuolloin paikalla. Flaijerista jäi kuitenkin mieleen lämppäribändin nimi, Warp Transmission. Internetissä tekemieni tutkimusten perusteella kyseessä on raskasta avaruusrockia soittava viisihenkinen bändi Tampereelta.

Warp Transmission on julkaissut vasta yhden äänitteen, Accidents and Madness -seikan. Viime vuonna ilmestynyt kahden biisin seiska on erittäin väkevä sisääntulo. Se on tuulessa huojuvaa auringon kuivattamaa psykerockia, joka tuo mieleen vanhojen kaitafilmien kahisevan kuvan. 

A-puolen Freak Accident on kruisailua autiomaassa, kun taas b-puolen Confusion on konepellin päällä makailua ja tähtitaivaan tuijottelua. Warp Transmissionilla on omalaatuinen sähköisesti värisevä soundi, joka purkautuu välillä groovesta vain palatakseen uomaansa. Suoraviivainen rullailu pirstoutuu häröksi jammailuksi ja huuhtoutuu kosmokseen.

Olen yrittänyt keksiä jotain, jolla sitoa Warp Transmission tamperelaiseen rock-kaanoniin, mutta korvani eivät havaitse selkeää yhtymäkohtaa. Oikeastaan Accidents and Madness 7" on lähempänä Etelä-Kalifornian autiomaita kuin Pirkanmaan havumetsiä. Warp Transmission voisi hyvin purkittaa ensimmäisen kokopitkänsä Rancho de la Lunassa.

Brooklyn-based psych rockers NAAM played a gig in Helsinki last autumn but for reasons that have already escaped my mind I wasn't there. But the name of the support band stuck in my mind from the flyer. Warp Transmission. My internet investigations have revealed that the band in question is a heavy space rocking quintet from Tampere.

Warp Transmission has so far released one record, Accidents and Madness 7" (2014). It's a really strong introduction. It's wobbling sunburnt psychedelic rock that brings in mind the grainy image of Cine film. Warp Transmission's sound pulsates electronically and occasionally bursts out of the groove only to return there.

Freak Accident on a-side rolls head-on like it's punching a hole in the desert scenery and cruising through it to the other side. There, on the b-side, the Confusion sets in. It's like laying on the warm hood and gazing into the stars. It's a ride.

Warp Transmission doesn't remind me of anything from Tampere's rock scene. The band feels more barren desert than green forest. Their debut album should be recorded in Rancho de la Luna.

Clutch - Strange Cousins from the West

Viime lauantaina vietetyn Record Store Dayn ainoa allekirjoittanutta kiinnostanut julkaisu oli vinyylipainos amerikkalaisen rämeikköstonerin kuninkaan Clutchin From Beale Street To Oblivion -albumista. RSD:n hengessä painos oli rajattu tuhanteen kappaleeseen, joista muutama saapui Suomeen. Koska en ole niin keräilijä, että jaksaisin herätä lauantaiaamuna levykauppaan, levyt päätyivät joidenkin toisten levyhyllyihin.

Onneksi omasta levyhyllystäni löytyy muutama Clutch-albumi, joten täydessä hiljaisuudessa ei tappiota tarvitse surra. Heti From Beale Street To Oblivionin (2007) jälkeen Clutch-katalogista löytyy Strange Cousins from the West (2009), joka on edeltäjäänsä verrattuna suoraviivaisempi ja äkäisempi. Juuri sopivaa mökää helpottamaan FBSTO:n kokoisen aukon aiheuttamaa harmitusta.

Strange Cousins from the West on tavallaan Clutchin paluu juurille, raskaasti groovaavaan öljyiseen bluesiin. Ei kiertoteitä tai poskisuudelmia. Selkein syy paluuseen on urkuri Mick Schauerin poistuminen yhtyeen riveistä. Jos parilla albumilla urkuja vinguttanutta Schaueria ei lasketa, Clutch on soittanut samalla kokoonpanolla kohta neljännesvuosisadan ajan. Levy levyltä yhtyeen soitto on kehittynyt saumattomammaksi.

Strange Cousins from the West on Clutchin yhdeksäs studioalbumi ja ensimmäinen sellainen yhtyeen Weathermaker-levymerkillä. Nyt vaan odotellaan, että Weathermaker painaa FBSTO:n mustalle vinyylille, jonka voi hakea levykaupasta ilman aikaista herätystä ja jonottamista.

Last Saturday was a Record Store Day. The only release that sparked my interest was vinyl pressing of swamp stoner monster Clutch's From Beale Street To Oblivion. In the spirit of RSD the pressing was limited to a thousand copies and of those only a handful made it to Finland. Yes, I collect records but I'm not going to wake up early on a Saturday morning just so I can go shopping for records. Those few copies ended up on someone else's shelves.

Fortunately I already got few Clutch albums in my collection, so I'll survive. Straight after From Beale Street To Oblivion Clutch (2007) released Strange Cousins from the West (2009) which is more straightforward and ill-tempered than it's predecessor. It's perfect noise to help me cope with my lost.

On Strange Cousins from the West Clutch digs deeper into its heavy grooving gritty blues roots. There's no roundabouts or kisses on the cheeks. The biggest reason for this change is organist Mick Schauer's department from the band. If you don't count Schauer, who played on two albums, Clutch has been rocking with the same crew almost quarter of century. Record by record they are getting tighter and more seamless. By now it's pretty tight.

Strange Cousins from the West is the ninth Clutch album and the first they released on their own label Weathermaker. Now we just have to wait that they release FBSTO on black vinyl that you can pick up from your local record shop without early wake-up and waiting in a queue.

earthlings? - earthlings?

Joshua Treen autiomaassa Kaliforniassa sijaitsee aavikkorockin pääkallopaikka, Rancho De La Luna. Tuulen ja hiekan hioma studio, jossa pitkälti luotiin aavikkosoundin 90-luvulla. Fred Draken ja Dave Catchingin vuonna 1993 perustamassa Rancho De La Lunassa on nauhoitettu muun muassa Josh Hommen aavikkosessiot, jotka kokosivat kirjavan joukon artisteja musisoimaan yhdessä autiomaahan.

Kelanauhat olivat pyörineet vuoden verran Rancho De La Lunassa, kun Drake ja Catching perustivat yhdessä hc-punkkari Pete Stahlin kanssa earthlings? -bändi kanavoidakseen musiikillisia viestejään maailmalle. Ensimmäiset viestit kuultiin Desert Sessions 3 & 4:llä.

Earthlings? jatkoi aavikkosessioiden hengessä vuonna 1998 julkaistulla ensimmäisellä kokopitkällään, jolle päätyi vierailemaan muun muassa Dave Grohl, Kyuss-basisti Scott Reeder ja tietenkin Josh Homme.  Earthlings? ei kuitenkaan ole mitään fuzz-rymistelyä, vaan enemmänkin juuri sellaista avaruusrockia, jota tehdään kalifornialaisen autiomaan taivaan alla. Se on krautrock-vaikutteista unenomaista desert rockia, jossa kuuluu tuhansien satelliittien kohina ja piipitys. Ehkä Velvet Underground olisi saanut jotain tämänkaltaista aikaan, jos New York olisi vaihtunut autiomaahan.

Earthlings? ja Rancho De La Luna menettivät Fred Draken keuhkosyövälle vuonna 2002. Tätä ennen bändi ehti julkaista toisen albuminsa, Human Beans (2000). Draken kuoleman jälkeen earthlings? on julkaissut muutamia EP:itä ja sinkkuja.

Oma earthlings? -levyni on viime aikoina useista stoner-albumeista uusintapainoksia julkaisseen Cobrasiden uusintapainos. Tuplalevyltä löytyy bonarina bändin Desert Sessions -biisit ja kolme muuta biisiä. earthlings? on täydellinen levy päiviin, jolloin aurinko alkaa vihdoinkin lämmittää täällä pohjoisessakin.

The birth place of the desert sound is located in Joshua Tree, California. There in the desert stands a recording studio called Rancho De La Luna founded by Fred Drake and Dave Catching in 1993. It's been the home of Josh Homme's Desert Sessions and Foo Fighters chose it to be one of the studios they visited on Sonic Highways. You could call it the epicentre of desert scene.

If you have your own recording studio you might as well have your own band. A year after Luna's birth Drake and Catching formed earthlings? with punk rocker Pete Stahl. Their first songs appeared on Desert Sessions 3 & 4. On their debut album earthlings? (1998) the band continued in the spirit of Desert Sessions and invited friends to join them in the studio. Friends like Dave Grohl, Scott Reeder and Josh Homme.

Eathlings? isn't about heavy fuzz and guitar walls. It's more about the tempo of the desert and the sky below. It's dreamy desert space rock with krautrock vibes. You can hear the peeps from the thousands of satellites that drifts over you while you're laying on the cooling surface of the Earth. Maybe Velvet Underground would have done something like this if they would have left New York and moved out into the desert.

Earthlings? released a second album Human Beans in 2000. Sadly two years later Drake passed away. The band has continued though and they've released a few singles and EP's after Drake's death.

My copy of earthlings? is a repress by Cobraside that has re-released quite many stoner albums in the past few years. The repress is a double album with a few bonus songs, including the Desert Sessions' songs. Earthlings? is a perfect album for these days when you can finally feel the sun up here north.

Egypt - Egypt EP

Pohjoisdakotalainen Egypt teki heti ensimmäisellä demollaan väkevän vaikutuksen stoner-piireihin viime vuosikymmenen loppupuolella. Eikä ihme. Vuonna 2005 julkaistu neljän biisin demo-EP nappaa otteeseensa ensimmäisistä tahdeista lähtien. Se on monipuolinen levy doompainotteista stonerrockia, josta löytyy pakollisen Black Sabbathin lisäksi miehekäs kourallinen Dire Straitsia.

Heti avausraita Valley of the Kings paljastaa bändin omalaatuisen otteen. Klassinen kitarasoundi saa vastapainoksi bassosoundin, joka tuo mieleen munniharpun. Aika harvoin yhtään mistään tulee mieleen munniharppu. A-puolen toinen biisi Queen of All Time (Red Giant) on perinteisempää doomrockia, selkeällä Sleep-vaikutteella. B-puolen avaava Dirty Witch puolestaan funkkaa kuin Grand Funk Railroad parhaina päivinään. EP:n päättää leijaillen alkava Touch Ground, jonka bändi runttaa väkisin kiertoradalle.

Egypt EP sai vinyylipainoksen vuonna 2007, mutta bändi oli jo sitä ennen ehtinyt mennä hajoamaan. Yhtyeen musiikki kuitenkin jatkoi leviämistään, ja ehkä tästä syystä bändi päätti vuonna 2010 palata kehään uuden kitaristin voimin. Ensimmäinen kokopitkä, Become the Sun, ilmestyi pari vuotta sitten ja lisää on luvassa vielä tämän kevään aikana.

Egypt EP:n ensimmäinen vinyylipainos on aikapäiviä sitten myyty loppuun, mutta tsekkiläinen Doomentia Records julkaisi levystä uusintapainoksen viime vuonna. EP on saatavilla neljänä eri värivaihtoehtona, joista jokaista on painettu 125 kappaletta. Suosittelen mitä pikimmiten hankkimaan oman kappaleen, koska nämäkin loppuvat kauppojen hyllyiltä pian.



When Egypt's debut EP got it's vinyl release in 2007 the band had already split up. The North Dakota rockers released four songs and called it quits. But those are great songs that immediately grabs your attention. Egypt EP is a mix of doomy stoner rock and sounds from the early years of hard rock. There's a glimpse of Black Sabbath but also Dire Straits.

Fortunately Egypt decided get back together with new guitarist in 2010. They released their debut album, Become the Sun, in 2013 and there should be more to come this spring.

Egypt EP's first pressing has been sold out for many years so it was nice news when Czech Doomentia Records made repress of the record last year. The second pressing wasn't huge - 4 colors, 125 each - so don't wait if you want to add this record to your collection.

Electric Wizard - Legalise Drugs & Murder

Eduskuntavaalien alla on hyvä kuunnella hieman kantaa ottavaa musiikkia. Levyhyllyni ehkä väkevimmän lainsäädännöllisen kannanoton esittää stoner doomin uranuurtaja Electric Wizard. Lähes tarkalleen kolme vuotta sitten julkaistu Legalise Drugs & Murder -seiska on dänkkiä riffittelyä, joka saa jumiutuneimmatkin pajaripäät nyökkäilemään. Eikä haittaa, vaikka nimikkobiisin riffi on kierrätetty kahdeksan vuoden takaisesta The Chosen Few -biisistä.

Yli 20 vuotta metallista doomia takonut Electric Wizard on vasta myöhemmällä tuotannollaan saanut otteen allekirjoittaneesta. Doom-klassikoiksi nousseet Come My Fanatics... (1997) ja Dopethrone (2000) ovat hieman liian tukahduttavia makuuni. Sen sijaan vuonna 2007 julkaistun kuudennen pitkäsoiton, Witchcult Today, jälkeinen materiaali on sopinut paremmin mieltymyksiini.

Legalise Drugs & Murder esittelee kahdella biisillään omasta mielestäni juuri Electric Wizardin parhaat puolet. On uhkaavasti jyrisevää stoner doomia, joka junnaamisesta huolimatta vyöryy eteenpäin. B-puolen Murder & Madness on puolestaan hämyiseen okkultismiin verhoiltu psykedeelinen välisoitto, jonka tarkoituksena on riivata kuulija. Tämä on kansiaan myöten kunnianosoitus doomin kuninkaille.

Electric Wizardin soittajat ovat vaihtuneet päävelhon Jus Osbornin ympärillä melko tiuhaan, ainoastaan vaimo Liz Buckingham on pysynyt kokoonpanossa useamman vuoden. Osittain muutokset bändin soundissa varmasti johtuvat tästä. Jos EW:n klassikkoalbumit eivät ole kolahtaneet, kannattaa kokeilla lähestymistä uudemman tuotannon suunnasta. Kyllä minäkin vielä joskus Dopethronen tajuan kokonaan.

In advance of Finland's general election it's good to listen to music that makes a stand. The most powerful legislative comment from my record collection comes from a stoner doom pioneer Electric Wizard. Legalise Drugs & Murder EP is perfect music for choosing the right candidate. It puts your priorities in order. It doesn't even matter that the signature song recycles riff from their old song The Chosen Few.

Electric Wizard has pound out it's doom metal for over 20 years now. They've created doom classics like Come My Fanatics... (1997) and Dopethrone (2000) which are little bit too suffocating for my taste. I like more of the band's new stuff. Pretty much everything since their sixth album, Witchcraft Today (2007).

About three years ago released Legalise Drugs & Murder presents the best sides of Electric Wizard, at least for me. It's sinister stoner doom that just rumbles over you. Murder & Madness on the b-side is a psychedelic interlude that tries to possess the listener. What it lacks in heaviness it makes up in atmosphere.

There have been quite many changes in the band's line-up so if Electric Wizard's magna opera haven't pleased you I recommend trying a different approach. Start from this EP and proceed from there towards Witchcraft Today. And there beyond.

Café Flesh - Lions Will No Longer Be Kings

Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voiton kunniaksi olen tällä viikolla pyörittänyt levylautasella niitä muutamia punkrock-levyjä, joita hyllystäni löytyy. Yksi näistä levyistä on ranskalaisen Café Fleshin Lions Will No Longer Be Kings -albumi parin vuoden takaa. Kolme kokopitkää julkaissut Café Flesh sijoittuu tarkemmin sanottuna johonkin punkin ja noisen välimaastoon, The Jesus Lizardin jalanjäljille. Se on energistä rämistelyä ja vääntelehtimistä.

Kasariscifipornoleffasta nimensä ottaneen bändin kaksi viimeisintä albumia päätyivät levyhyllyyni erään Ranskasta tehdyn levytilauksen yhteydessä. Pääartikkelien ollessa jo ostoskorissa selailin levylafkan katalogia löytääkseni muutaman levyn kuolettamaan postimaksuja. Vastaan tuli Café Flesh. Pikaisella kuuntelulla mieleen tuli Mclusky saksofonilla (!) vahvistettuna. Pakettiin vaan.

Lions Will No Longer Be Kingsin kaltaiset levyt tekevät kokoelmista hieman mielenkiintoisempia. Aina silloin tällöin on mukava kaivaa hyllystä se "tätä bändiä te ette muuten tiedä" -levy ja laajentaa muutaman raidan verran ystävien musiikkimaailmaa.



After Pertti Kurikan Nimipäivät won the ticket to this year's Eurovision Song Contest I've been spinning the few punk rock records that I own. One of these records is Café Flesh's Lions Will No Longer Be Kings from a few years back. This is a French band that wanders somewhere between punk and noise music. They've listened their Jesus Lizard records, that's for sure.

Café Flesh took it's name from "a 1982 post-apocalyptic cult pornographic science fiction film" as Wikipedia describes it. I found out about the band when I was browsing one online store's selection to find a few records to amortize the postage cost. When I heard the sound that reminded me of Mclusky and was boosted with saxophone (!) I knew I had found the needed records.

Lions Will No Longer Be Kings is an album that makes a record collection a little more interesting. Every now and then it's fun to dig out a record from a band "that you haven't heard of" and expand your friends' musicscape with a few tracks.

3rd Trip & Craneium - Splitti 12"

Aina ABBAsta lähtien Suomessa on kateellisina kuunneltu Ruotsin musiikkimenestystä maailmalla. Perämeren vastarannalta raikui The Final Countdown, kun täällä vielä pyöriteltiin vanhoja Hanoi-levyjä maskarat poskilla. Sitten tuli Roxettea, the Cardigansia, Eagle-Eye Cherrya, Hellacoptersia, the Hivesia... Ja siinä samalla ne ehtivät tuottaa hyllytolkulla sitä helvetin dancea. Olihan meillä vuosituhannen viimeisillä hetkillä Bomfuck MC's ja Sandström [sic] sekä HIM, mutta aika kapeaksi meidän maailmanvalloitus jäi, piiskatukkaheviä lukuunottamatta.

Hieman samankaltainen tilanne on ollut stoner rockin suhteen. Aavikkorockin ystävät ympäri maailmaa tietävät Truckfightersin, Dozerin, Greenleafin tai Graveyardin. Meillä on Small Stonelle levyttänyt Mangoo ja jos genre rajoja venytetään, Circle. Mutta aistin, että tilanne tulee muuttumaan.

Vajaa vuosi sitten helsinkiläinen 3rd Trip ja turkulainen Craneium julkaisivat kahden biisin splittivinyylin, joka antaa viitteitä siitä, että Suomen asema aavikolla väkevöityy. Kumpikin bändi on lyhyen uransa aikana julkaissut muutamia demoja, jotka ennustavat aivan toisenlaista hiekkamyrskyä.

A-puolella porisee 3rd Tripin Bubbles, jonka dekadentti kitarasoundi on yksi siisteimpiä juttuja, joita olen vähään aikaan kuullut. Bubbles on psykedeelinen avaruusmatka, jonka leijumiseen satunnaiset meteorisuihkut antavat lisäkierrettä. Laulaja-basisti Jouni Leppikankaan laulu on jotain Fu Manchun Scott Hillin ja henkeä haukkovan Väinämöisen väliltä. Allekirjoittaneella meni kotvanen tottua vokaalisoundeihin, mutta totuin.

Craneiumin puolella painovoima saa otteen astraalimatkaajasta ja avaruuspöly vaihtuu autiomaan tomuun. Avaruuspolttoaineen sijaan dieselin katkuinen The Gnome on kääntöpuolta raskaampi ja melankolisempi rykäisy. Jumituksen sijaan Craneium laittaa perseellepotkimisvaihteen silmään, mikä on hyvää vastapainoa a-puolen leijailuille.

Pitkäsoittoja odotellessa suosittelen hakemaan Bubbles/The Gnome -splitin omaan levyhyllyyn vielä kun niitä saa.

Ever since ABBA sang about Waterloo Finns have enviously listened to Sweden's success in music business. You could hear The Final Countdown from the opposite shore while we were still spinning old Hanoi Rocks albums with mascara running down our cheeks. Then they had Roxette, the Cardigans, Eagle-Eye Cherry, Hellacopters, the Hives... And at the same time they produced shitloads of that dance music. Sure we had Bomfunk MC's and Sandstorm and HIM at the end of the century, but it really wasn't full-blown world conquest.

The situation is a little bit same with stoner rock bands. Friends of heavy fuzz around the world know bands like Truckfighters, Dozer, Greenleaf or Graveyard. They might have heard of Mangoo that had an album released by Small Stone and if we stretch genre boundaries we can add Circle to our list. That's about it. But I feel there is going to be a change.

Last year two crisp stoner bands released a two song split vinyl which forecasts totally different kind of a sandstorm from Finland. 3rd Trip from Helsinki and Craneium from Turku serve us a diverse dose of fuzz that makes you nod approvingly. Both bands have released few demo tapes before this joint effort but I recommend you to start here.

A side is for 3rd Trip's Bubbles which has a eerily decadent guitar sound that shoots you straight to the dark emptiness. You just float through the space like a bubble. There are meteor showers but that just makes it all the more fun.

On Craneium's side the gravity takes hold and cosmic dust turns into earthy ash. The Gnome is heavier and more melancholic than the flip-side. It rumbles along the desert highway. It's a gnome that has come to chew bubblegum and kick ass. And he's all out of bubblegum.