Osta levyt kaupasta, Stupido

Viikko sitten Stupido Shop ilmoitti lopettavansa levykauppatoiminnan. Vuonna 1995 Helsingin Punavuoreen perustettu Stupido ei päässyt ikääntymään teinivuosia pidemmälle. Kalliossa liike ehti myydä ja olla myymättä levyjä vain vajaan vuoden ennen kuin lappu oli laitettava luukulle. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi levykauppa.

Olin innoissani, kun Stupido muutti viime syksynä Hesarille. Kalliosta löytyi jo valmiiksi kourallinen levykauppoja, mutta Stupidon kaltainen instituutio on aina tervetullut musiikin ystävän kotikulmille. Moni muukin oli innoissaan. Valitettavasti tämä innostus ei jalostunut levyostoksiksi.

Jälkiviisaana on helppo sanoa ja surkutella. Itsekin olisin voinut käydä Stupidossa useammin. Tuskin se olisi mitään muuttanut. Stupidon kuolema osoittaa sen, että musiikki on irtautunut ruumiistaan. Yhä harvempi haluaa kotiinsa ylimääräistä muovia, kun saman lopputuloksen saa hankkimalla internetistä jonon ykkösiä ja nollia.

Jokainen saa hankkia ja kuunnella valitsemansa musiikin haluamallaan tavalla. Pääasia on, että nauttii siitä. Samalla on kuitenkin pakko sanoa, että vähän epäilyttävältä tämä tiedostovallankumous vaikuttaa. Mitä käy albumeille, kun kaikki kuuntelevat vain kappaleita? Minkälaisen suhteen voi muodostaa levyyn, joka näyttää samalta kuin Word-tiedosto?

Ainakin itse haluan vielä tulevaisuudessakin kävellä levykauppaan, selata levylaareja ja kantaa kassillinen levyjä kotiin kuunneltavaksi. Kysyä myyjältä, mikä biisi soi kaupassa tai onko joku levy oikeasti hypen arvoinen. Samalla itse ostotapahtumasta tulee osa levyä.

Muistan, kun ostin harmaana syyspäivänä Clashin London Callingin käytettynä Black&Whitesta. Rahapulassa perustelin ostoksen sillä, että tyttöystäväni palaisi myöhemmin illalla Lontoon-matkaltaan. Muistan myös vieläkin, kuinka löysin Ghostface Killahin Iron Manin käytettyjen levyjen laarista Funkiestista 35 markalla. Silloin kun Juhan putiikki vielä sijaitsi Urho Kekkosen kadulla Tavastian vieressä. Muistan myös levyt, jotka olen jättänyt hyllyyn ja myöhemmin katunut saituuttani.

Nettikaupoista tilatut levyt eivät saa samanlaista tarinaa. Puhumattakaan netistä ladatusta musiikista.

Red Fangin Whales and Leeches -albumi sai oman tarinansa. Se jäi viimeiseksi levyksi, jonka hankin Stupidosta. Soikoon se nyt hienon levykaupan muistoksi.

Älä jätä levyjä hyllyyn. Tue paikallista ja osta levyjä.

Red Fang - Hyvä syy lähteä oluelle

Yksi tämän hetken parhaista stoner-paahdoista, portlandilainen Red Fang on saapunut Suomeen soittamaan neljä keikkaa. Kaksi vuotta sitten Tavastialla soittaneen Red Fangin Suomen-kiertue alkaa tänään Tampereelta ja päättyy Turun sekä Jyväskylän kautta Helsinkiin perjantaina. Melkein enempää ei voi Suomen kaupunkeja vetää edestakaisin kuin tällä rundilla vedetään.

Tampereella, Turussa ja Helsingissä lämppääjänä soittaa karhulalainen Demonic Death Judge. Jyväskylässä lämppää paikallinen fubear. Itseäni enemmän kiinnostaisi kuulla fubearin veto. Demonic Death Judge on mun makuun liian heviä. Se tuo mieleen hevin, jota 90-luvulla yläasteen mustatukat kuuntelivat juurikasvunsa kanssa suut mutrussa. Mä en ole kähinähuutolaulun ystävä ja Demonic Death Judge on vähän liikaa sitä. Musiikin psykedeeliset suvantokohdat ja rouheat kitarariffit kyllä toimivat mulle täysin. Hyppysellinen lisää avaruusrockin väljää psykedeelisyyttä ja laulusta kurkkua puolet pois, niin mä varmaan kuuntelisin mielelläni.

Fubearin dieselinkatkuinen metalli tuo niin ikään mieleen 90-luvun yläasteen ja flanelipaidat. Bändin soundi on vaihtoehtomusiikin pehmentämää rockia. Tässäkin tapauksessa laulusoundi tuottaa mulle vähän vaikeuksia. Kähinähuudon lisäksi sankarihevi ei varsinaisesti sytytä. Mutta ihan tarttuvaa soittoa.

Joka tapauksessa varmasti on luvassa kovat vedot. Ja Red Fang toimii taatusti.

Red Fang - Tiukkaa ja rentoa

Hipstereiden tasavallan pääkaupungista Portlandista tulee ironisten viiksien ja kapeiden farkkujen lisäksi erittäin parrakasta ja tiukkaa stoner rockia. Vuodesta 2005 asti kasassa ollut Red Fang soittaa virtaviivaista, mutta monipuolista riffirockia, jota kuunnellessa on mukava upottaa pari tölkiä Pabst Blue Ribbonia. Biiseistä löytyy sopivasti raskasta raastoa ja kevyitä, jopa popahtavia, melodioita. Oman mausteensa tuo kahden vokalistin vuorottelu, joka toimii loistavasti. Basisti Aaron Beam hoitaa melodisemmat osuudet ja kitaristi Bryan Giles murinat. Laulu on kuin yksi instrumentti.

Red Fangin nimeä kantava debyytti ilmestyi 2009. Levyn aloitusbiisi Prehistoric Dog tekee heti selväksi, että jalka on nostettu jarrupolkimelta. Jatkoa seurasi kaksi vuotta myöhemmin Murder the Mountains -albumin muodossa. Levyn tuottajana toimi hieman yllättäen folkrokkari Chris Funk, joka tunnetaan indifolkbändi The Decemberistsin kitaristina. Valinta oli hyvä, sillä toinen levy on ensimmäistä siistimpi ja monipuolisempi kokonaisuus. Fiilistä on haettu muualtakin kuin raskaan rockin klassikoista.

Whales and Leeches –albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Yhteistyö jatkuu Funkin kanssa, mikä on hyvä juttu. Kolmannen levyn nimi on napattu ensimmäiseltä levyltä löytyvästä biisistä. Bändin mukaan albumien nimeäminen tuottaa sen verran vaikeuksia, että on helpompaa valita nimi valmiiden kappaleiden joukosta. Pöytälaatikosta löytyy myös Murder the Mountains -niminen biisi.

Red Fang kävi viime vuoden keväänä heittämässä loistavan keikan Tavastialla. Tämän kesän Euroopan kiertueeseen Pohjoismaat eivät valitettavasti mahtuneet. Seuraavaa kertaa odotellessa ei auta kuin kuunnella levyjä ja katsella bändin hauskoja musiikkivideoita. Tsekkaa hittibiisi Wires tai kukkulan kuninkaasta Hank Hillista kertova Hank is Dead.