Clutch - Robot Hive/Exodus

Clutch on ollut lempibändini jo useamman kuukauden ajan. Yhtyeen kymmenestä kokopitkästä ainoastaan kolme löytyy levyhyllystäni (Strange Cousins from the West pyöri hieman aiemmin levylautasella), mutta ne ovat pyörineet levylautasella koko katalogin edestä. Muiden kohdalla käytän toistaiseksi digitaalisia korvikkeita. Hyllystä löytyvistä kolmesta levystä juuri tässä kesän käynnistelyssä eniten allekirjoittanutta on miellyttänyt kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Robot Hive/Exodus.

Clutchmaisen terävästi alkava albumi on paikoin niin funkahtavaa, että heviparrat pamahtavat afroiksi. Se on silkinpehmeää groovea pajavasaralla taottuna. Tämä omaperäinen blendi on osittain seurausta urkuri Mick Schauerin mukaantulosta. Schauerin hammond ja Clutchin raskas rämeikköblues nivoutuvat täydellisesti toisiinsa.

Urkugrooven myötä Clutchin bluesrokki ei muutu venkoiluksi, vaan biisit ja koko albumi hengittävät vapaasti eteenpäin vyöryessään. Sisäkansitaiteessa luodun dystooppisen tunnelman kruunaa Neal Fallonin välitöntä uhkaa huokuva saarna. Ribonucleic acid freak out, the power of prayer. Long halls of science and all the lunatics committed there. Robot Lords of Tokyo, SMILE TASTE KITTENS!

Robot Hive/Exodus -levyn päättävät kaksi blues-koveria, Mississippi Fred McDowell'in Gravel Road Blues ja Howlin' Wolf'in Who's Been Talking. Aika usein albumin päättävä koveri ei sulaudu täydellisesti levyyn. Robot Hive/Exodus'in kohdalla kumpikin sopii paikalleen täydellisesti. Kuten sopii albumin a-puolelle perseitä potkimaan sijoitettu Burning Beard.

Clutch has been my favorite band for a while now. I only got three of the band's ten long plays on my shelf (a few months ago I was spinning Strange Cousins from the West) but they have served me well. For the rest I have to use a digital substitutes. Of these three albums I've been lately spinning ten years old Robot Hive/Exodus

Robot Hive/Exodus starts intensely, like a Clutch album should. But after a-side it grows more mellow and soon the increasing funk blast heavy beards into Afro. Clutch forges silky smooth grooves with a sledgehammer. This unique blend is achieved by combining Mick Schauer's hammond with Clutch's heavy swamp blues.

Fortunately the Schauer's organ groove doesn't turn Clutch's rock into squirming. All the songs and actually the whole record breaths freely as it rolls ahead. The dystopian atmosphere that is depicted in the album art is heightened by Neil Fallon's sermon that radiates imminent danger. Ribonucleic acid freak out, the power of prayer. Long halls of science and all the lunatics committed there. Robot Lords of Tokyo, SMILE TASTE KITTENS!

Robot Hive/Exodus ends with two blues covers, Mississippi Fred McDowell's Gravel Road Blues and Howlin' Wolf's Who's Been Talking. Pretty often covers that end a record don't really blend with the rest of the album. On Robot Hive/Exodus both songs fit perfectly. As does every song on this magnificent record.

Orange Goblin - Frequencies from Planet Ten

Kalenterin mukaan levylautaselle on syytä laittaa kesäistä musiikkia, joten olen kaivanut hyllystä brittibändi Orange Goblinin ensimmäisen kokopitkän houkuttelemaan auringon esiin. Jo albumin kansitaiteesta voi päätellä, että Frequencies from Planet Ten on täynnä galaktista psykedeliaa ja Tolkien-doomia.

Vuonna 1997 ilmestynyt Frequencies from Planet Ten sai ensimmäisen vinyylipainoksensa vasta muutama vuosi sitten, kun Rise Above Records päätti julkaista jo levymerkin jättäneen bändin vanhat levyt uudessa muodossa. Vinyylipainokset tehtiin houkuttelevimmiksi (ja kalliimmiksi) bonarilevyillä. Frequencies from Planet Tenin mukana tulee seiskatuumainen, jolta löytyy Orange Goblinia edeltäneen Our Haunted Kingdomin aihiot albumin kahdesta biisistä. Aika harvoin näitä lättyjä tulee pyöriteltyä, mutta joku näistä kai tykkää.

Uusintapainoksen mukana tulevalla lehdykällä bändin jäsenet muistelevat lyhyesti ensimmäisen levyn nauhoituksia. Suhtautuminen esikoisalbumiin on melko vaatimatonta. Lähinnä kaverit pitävät sitä kokemattoman bändin hyvänä aloituksena. Tosin bändin nykyisessä tuotannossa stonergroove on vaihtunut jyräävään hevimetalliin ja sitä vasten peilattuna kaaottisuuden kanssa flirttaileva Frequencies from Planet Ten varmasti kuulostaakin viattomalta jammailulta. Allekirjoittaneeseen tämä kuitenkin uppoaa huomattavasti paremmin kuin bändin uuden vuosituhannen tuotanto.

Frequencies from Planet Teniin ja sitä seuranneeseen Time Travelling Blues -levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua, jos brittipubilta tuoksuva stoner-riffittely kiinnostaa lainkaan. Nyt siihen on hyvä hetki. Orange Goblinin raskaasti huojuva groove sopii mainiosti vielä hieman koleilla kesälaitumilla kirmailuun.

According to my calendar it's time to play some summery tunes so I've been spinning Orange Goblin's debut album, Frequencies from Planet Ten. This record full of galactic psychedelia mixed with Tolkien doom should lure the sun out. You can tell that just by looking at the album artwork.

Frequencies from Planet Ten was originally released in 1997 but got its first vinyl pressing only a few years ago when Rise Above Records decided to released Orange Goblin's first two albums on wax. The new releases were made more alluring (and expensive) by adding a bonus disc in the bundle. On Frequencies from Planet Ten it's a 7" that contains demo versions of Aquatic Fanatic and Saruman's Wish by Our Haunted Kingdom, the proto-Orange Goblin. I rarely spin these bonus records, but I guess some people like them.

The vinyl press comes with a leaflet on which the band members reminisce the recording sessions of their debut album. They are pretty humble about it. They see Frequencies from Planet Ten more like a good start for an inexperienced band than a great record that it is. Nowadays Orange Goblin's sound has shifted from stoner grooves to rolling heavy metal so comparing to that Frequencies from Planet Ten's chaotic jamming might sound innocent and laid-back. But I prefer that over the band's newer stuff.

If wobbling british stoner grooves are your thing I recommend listening Frequencies from Planet Ten and also Orange Goblin's second album Time Travelling Blues. Keeps your head nodding while you're frolicing in the meadow.