torstai 18. joulukuuta 2014

Blues Pills - Bliss


Uusi viikko ja uusi bändi Örebrosta kiertää Suomea. Tällä kertaa valmistaudutaan monikansallisen Blues Pillsin keikkaan. Bändin Suomi-rundi käynnistyy tänään Jyväskylän Lutakosta ja jatkuu huomenna Tavastialla ja lauantaina Turun Klubilla. Tavastia on myyty loppuun, Turkuun on lippuja enää muutamia jäljellä, mutta Lutakon keikka näyttää Tiketissä vielä vihreää.

Nokkelimmat päättelivät jo nimestä, että nyt rokataan psykedeelistä bluesia. Lisätään määritelmään vielä retro-liite, niin saavutetaan melko tarkka sanallinen kuvailu Blues Pillsin musiikista.

Blues Pills sai alkunsa 2011, kun ruotsalainen laulajatyttö Elin Larsson tapasi Kaliforniassa psykerockbändi Radio Moscow'n rytmiryhmän, Corry Berryn ja Zack Andersonin. Löytyi paljon puhuttu yhteinen sävel, mutta kitaristi puuttui. Berry ja Anderson muistivat ranskalaisen teinikitaristin, joka oli tehnyt miehiin vaikutuksen Radio Moscow'n keikkaillessa Ranskassa. Pian vasta 16-vuotias Dorian Sorriaux täydensi Blues Pillsin kvartetiksi.

Bändin ensimmäinen EP, Bliss, ilmeistyi vuonna 2012. Se tuo väkevästi mieleen leveät lahkeet, läskipohjaiset kengät ja rockin kapinallisuuden. 70-luvun henki soi vahvana. Larssonin sielukkaasti mouruava ääni sopii täydellisesti tähän fiilikseen.

Kymppituumaisen EP:n avaa ruotsiksi laulettu Bliss, joka päätyi bändin esikoisalbumille englanniksi käännettynä ja Jupiteriksi uudelleen nimettynä. Muutenkin EP:n kaikki neljä biisiä päätyivät muodossa tai toisessa bändin heinäkuussa ilmestyneelle albumille. Bliss EP on huomattavasti rosoisempi albumiin verrattuna ja ehkä juuri siitä syystä ainakin allekirjoittaneen suosikki.

Blues Pillsin nykyisessä kokoonpanossa André Kvarnström on korvannut Berryn rummuissa. Kvarnström on stonereille tuttu Truckfightersista, jossa hän soitti vuoden verran, ennen bändin nykyistä rumpalia Axel Larsson (en tiedä, onko sukua Elinille).

Multa on kaksi kertaa kysytty Discogsissa, olisinko valmis myymään kopioni Blissistä. Minkään muun levyn kohdalla näin ei ole käynyt kertaakaan. Blissin myyntihistoriasta selviää, että joku on onnistunut myymään sen sadalla eurolla. Selkeä merkki siitä, että uusintapainokselle olisi kysyntää.



This week we got another band from Örebro touring Finland. This time it's Blues Pills. Again I recommend that if for some reason you are here, you should go and see the show. Hefty dose of retrospective psychedelic blues rock is good for you this time of year.

Blues Pills was born when swedish Elin Larsson met the rhythm section of Radio Moscow in California 2011. Soon they picked up a 16 years old guitarist from France and recorded their first EP, Bliss.

Blues Pills' debut 10" hits you immediately. It has the free-spirited atmosphere of the 70's rock music with modern bluesy riffs. Larsson's soulfully growling voice is just perfect. The four song EP has a gentle feeling even though these are some heavy tunes.

Two times I've been asked via Discogs to sell my copy of Bliss. That hasn't happened with any other record I own. According to Discogs' sales history Bliss has been sold one time for 100 euros. I think these are pretty clear signs that there should be repress.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti