perjantai 13. kesäkuuta 2014

Radar Men from the Moon - Echo Forever


Nomen est omen. Tämä muinaisten roomalaisten heitto pätee täydellisesti hollantilaiseen Radar Men from the Mooniin. Eindhovenilaiskolmikon instrumentaalinen avaruusrock vie kuuntelijan jonnekin aurinkokuntamme reunalle tai ainakin tutkakantaman ulkopuolelle.

RMFTM pisti ulos ensimmäisen EP:nsä, Intergalactic dada & Space trombonesin, omakustanteena vuonna 2011. Vuosi myöhemmin debyyttialbumi Echo Forever ilmestyi ensin omakustanne-CD:nä ja pian sen jälkeen vinyylinä brittiläisen Fuzz Club Recordsin kautta.

Tutkamiesten seesteinen trippailu kosmoksessa on juuri sopivaa musiikkia tähän sateiseen ja koleaan säähän. Nopeimmillaankin bändin musiikki kuulostaa verkkaiselta. Raskaat kohdat leijuvat painottomassa tilassa samalla tavalla kuin kevyemmätkin osuudet. Seassa on stonerrockia ja äänipätkiä scifi-elokuvista ikään kuin kosmisena taustasäteilynä.

Echo Forever on eheä albumi, josta ei löydy tylsää hetkeä. Soittajat antavat toisilleen tilaa, mikä luo hengittävän kokonaisuuden. RMFTM tuo mieleen toisen hollantilaisen instrubändin, The Machinen, tai sveitsiläisen Monkey3:n. B-puolen aloittava Darkness kuulostaa siltä kuin Yawning Man olisi lähetetty Kuuhun soittamaan aavikkokeikka.

Vinyylipainoksesta on tilanpuutteen vuoksi jätetty pois 11-minuuttinen Avant-Garde Luxury. Vaikka kyseessä on hyvä biisi, ei tämä kokonaisuuden kannalta ole suuri menetys.

Kun kirjoitin kuukausi sitten Gozun uusimmasta albumista, totesin etteivät värivinyylit sopineet levyn teemaan tai kansitaiteeseen. Echo Foreverin mustavalkoinen kiekko sen sijaan kruunaa koko paketin. Levystä tehtiin myös sadan kappaleen painos punaiselle vinyylille, mutta omasta mielestäni tämä peruspainos on paljon tyylikkäämpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti