Radar Men from the Moon - Echo Forever

Nomen est omen. Tämä muinaisten roomalaisten heitto pätee täydellisesti hollantilaiseen Radar Men from the Mooniin. Eindhovenilaiskolmikon instrumentaalinen avaruusrock vie kuuntelijan jonnekin aurinkokuntamme reunalle tai ainakin tutkakantaman ulkopuolelle.

RMFTM pisti ulos ensimmäisen EP:nsä, Intergalactic dada & Space trombonesin, omakustanteena vuonna 2011. Vuosi myöhemmin debyyttialbumi Echo Forever ilmestyi ensin omakustanne-CD:nä ja pian sen jälkeen vinyylinä brittiläisen Fuzz Club Recordsin kautta.

Tutkamiesten seesteinen trippailu kosmoksessa on juuri sopivaa musiikkia tähän sateiseen ja koleaan säähän. Nopeimmillaankin bändin musiikki kuulostaa verkkaiselta. Raskaat kohdat leijuvat painottomassa tilassa samalla tavalla kuin kevyemmätkin osuudet. Seassa on stonerrockia ja äänipätkiä scifi-elokuvista ikään kuin kosmisena taustasäteilynä.

Echo Forever on eheä albumi, josta ei löydy tylsää hetkeä. Soittajat antavat toisilleen tilaa, mikä luo hengittävän kokonaisuuden. RMFTM tuo mieleen toisen hollantilaisen instrubändin, The Machinen, tai sveitsiläisen Monkey3:n. B-puolen aloittava Darkness kuulostaa siltä kuin Yawning Man olisi lähetetty Kuuhun soittamaan aavikkokeikka.

Vinyylipainoksesta on tilanpuutteen vuoksi jätetty pois 11-minuuttinen Avant-Garde Luxury. Vaikka kyseessä on hyvä biisi, ei tämä kokonaisuuden kannalta ole suuri menetys.

Kun kirjoitin kuukausi sitten Gozun uusimmasta albumista, totesin etteivät värivinyylit sopineet levyn teemaan tai kansitaiteeseen. Echo Foreverin mustavalkoinen kiekko sen sijaan kruunaa koko paketin. Levystä tehtiin myös sadan kappaleen painos punaiselle vinyylille, mutta omasta mielestäni tämä peruspainos on paljon tyylikkäämpi.

Steak - Disastronaught

Lontoon musiikkiskeneä miettiessä ei ensimmäisenä tule mieleen raavas stonerrock, mutta näinkin voisi olla. Jostain Big Benin varjosta nimittäin kuuluu rupista aavikkorockia, joka raapii korvakäytäviä kuin kolmen päivän sänki.

Steak tarjoilee erittäin tyylipuhdasta stoneria, josta löytyy juuri tarvittava määrä psykedeliaa. Bändin soundissa on tuttua ja perinteistä, mutta se on silti omalaatuinen ja tunnistettava. Kuten hyvässä pihvissä, Steakin musiikissa pinnat on poltettu kiinni ja sisälmys jätetty mehukkaan raa'aksi.

Lontoolaisen nelikon ensimmäinen EP, Disastronaught, ilmestyi omakustanteena vuonna 2012. Niin kansitaiteellisesti kuin temaattisesti sarjakuvamaailmasta ammentava levy sijoittuu intergalaktisten sotien runtelemalle Tellukselle, missä Steak taistelee Lazarus-nimistä orjapäällikköä vastaan. Soitossa on avaruudellista väljyyttä ja partasuuhuumoria.

Disastronaught on tiivis levy. Levyllä on viisi raitaa, joista neljä ensimmäistä on täyteläistä stoner-paahtoa. Levyn päättävällä Peyote-instrumentaalibiisillä jalka on jo nostettu kaasupolkimelta ja homma rullaa tyylikkäästi vapaalla loppuun.

Steak ehti julkaista kaksi omakustanne-EP:tä ennen kuin itävaltalainen Napalm Records tarjosi sopimusta viime kesänä. Heti allekirjoittamisen jälkeen kumpikin EP uudelleenjulkaistiin ensimmäistä kertaa vinyylillä. Steakin ensimmäinen albumi ilmestyy Napalmin kautta syksyllä.

Kummankin EP:n vinyylipainokset ovat todella hienoja paketteja. Tästä syystä onkin sääli, että katkeamattomien biisien väleihin on jostain syystä jäänyt hiljaiset tauot. Siis sellaiset tauot, joita löytyy kotipolttoisista cd-levyistä. Toivottavasti vastaavanlaisilta mokilta vältytään uuden levyn paketoinnissa. Joka tapauksessa Steakin lätyt kannattaa hankkia omaan levyhyllyyn.