earthlings? - earthlings?

Joshua Treen autiomaassa Kaliforniassa sijaitsee aavikkorockin pääkallopaikka, Rancho De La Luna. Tuulen ja hiekan hioma studio, jossa pitkälti luotiin aavikkosoundin 90-luvulla. Fred Draken ja Dave Catchingin vuonna 1993 perustamassa Rancho De La Lunassa on nauhoitettu muun muassa Josh Hommen aavikkosessiot, jotka kokosivat kirjavan joukon artisteja musisoimaan yhdessä autiomaahan.

Kelanauhat olivat pyörineet vuoden verran Rancho De La Lunassa, kun Drake ja Catching perustivat yhdessä hc-punkkari Pete Stahlin kanssa earthlings? -bändi kanavoidakseen musiikillisia viestejään maailmalle. Ensimmäiset viestit kuultiin Desert Sessions 3 & 4:llä.

Earthlings? jatkoi aavikkosessioiden hengessä vuonna 1998 julkaistulla ensimmäisellä kokopitkällään, jolle päätyi vierailemaan muun muassa Dave Grohl, Kyuss-basisti Scott Reeder ja tietenkin Josh Homme.  Earthlings? ei kuitenkaan ole mitään fuzz-rymistelyä, vaan enemmänkin juuri sellaista avaruusrockia, jota tehdään kalifornialaisen autiomaan taivaan alla. Se on krautrock-vaikutteista unenomaista desert rockia, jossa kuuluu tuhansien satelliittien kohina ja piipitys. Ehkä Velvet Underground olisi saanut jotain tämänkaltaista aikaan, jos New York olisi vaihtunut autiomaahan.

Earthlings? ja Rancho De La Luna menettivät Fred Draken keuhkosyövälle vuonna 2002. Tätä ennen bändi ehti julkaista toisen albuminsa, Human Beans (2000). Draken kuoleman jälkeen earthlings? on julkaissut muutamia EP:itä ja sinkkuja.

Oma earthlings? -levyni on viime aikoina useista stoner-albumeista uusintapainoksia julkaisseen Cobrasiden uusintapainos. Tuplalevyltä löytyy bonarina bändin Desert Sessions -biisit ja kolme muuta biisiä. earthlings? on täydellinen levy päiviin, jolloin aurinko alkaa vihdoinkin lämmittää täällä pohjoisessakin.

The birth place of the desert sound is located in Joshua Tree, California. There in the desert stands a recording studio called Rancho De La Luna founded by Fred Drake and Dave Catching in 1993. It's been the home of Josh Homme's Desert Sessions and Foo Fighters chose it to be one of the studios they visited on Sonic Highways. You could call it the epicentre of desert scene.

If you have your own recording studio you might as well have your own band. A year after Luna's birth Drake and Catching formed earthlings? with punk rocker Pete Stahl. Their first songs appeared on Desert Sessions 3 & 4. On their debut album earthlings? (1998) the band continued in the spirit of Desert Sessions and invited friends to join them in the studio. Friends like Dave Grohl, Scott Reeder and Josh Homme.

Eathlings? isn't about heavy fuzz and guitar walls. It's more about the tempo of the desert and the sky below. It's dreamy desert space rock with krautrock vibes. You can hear the peeps from the thousands of satellites that drifts over you while you're laying on the cooling surface of the Earth. Maybe Velvet Underground would have done something like this if they would have left New York and moved out into the desert.

Earthlings? released a second album Human Beans in 2000. Sadly two years later Drake passed away. The band has continued though and they've released a few singles and EP's after Drake's death.

My copy of earthlings? is a repress by Cobraside that has re-released quite many stoner albums in the past few years. The repress is a double album with a few bonus songs, including the Desert Sessions' songs. Earthlings? is a perfect album for these days when you can finally feel the sun up here north.

Egypt - Egypt EP

Pohjoisdakotalainen Egypt teki heti ensimmäisellä demollaan väkevän vaikutuksen stoner-piireihin viime vuosikymmenen loppupuolella. Eikä ihme. Vuonna 2005 julkaistu neljän biisin demo-EP nappaa otteeseensa ensimmäisistä tahdeista lähtien. Se on monipuolinen levy doompainotteista stonerrockia, josta löytyy pakollisen Black Sabbathin lisäksi miehekäs kourallinen Dire Straitsia.

Heti avausraita Valley of the Kings paljastaa bändin omalaatuisen otteen. Klassinen kitarasoundi saa vastapainoksi bassosoundin, joka tuo mieleen munniharpun. Aika harvoin yhtään mistään tulee mieleen munniharppu. A-puolen toinen biisi Queen of All Time (Red Giant) on perinteisempää doomrockia, selkeällä Sleep-vaikutteella. B-puolen avaava Dirty Witch puolestaan funkkaa kuin Grand Funk Railroad parhaina päivinään. EP:n päättää leijaillen alkava Touch Ground, jonka bändi runttaa väkisin kiertoradalle.

Egypt EP sai vinyylipainoksen vuonna 2007, mutta bändi oli jo sitä ennen ehtinyt mennä hajoamaan. Yhtyeen musiikki kuitenkin jatkoi leviämistään, ja ehkä tästä syystä bändi päätti vuonna 2010 palata kehään uuden kitaristin voimin. Ensimmäinen kokopitkä, Become the Sun, ilmestyi pari vuotta sitten ja lisää on luvassa vielä tämän kevään aikana.

Egypt EP:n ensimmäinen vinyylipainos on aikapäiviä sitten myyty loppuun, mutta tsekkiläinen Doomentia Records julkaisi levystä uusintapainoksen viime vuonna. EP on saatavilla neljänä eri värivaihtoehtona, joista jokaista on painettu 125 kappaletta. Suosittelen mitä pikimmiten hankkimaan oman kappaleen, koska nämäkin loppuvat kauppojen hyllyiltä pian.



When Egypt's debut EP got it's vinyl release in 2007 the band had already split up. The North Dakota rockers released four songs and called it quits. But those are great songs that immediately grabs your attention. Egypt EP is a mix of doomy stoner rock and sounds from the early years of hard rock. There's a glimpse of Black Sabbath but also Dire Straits.

Fortunately Egypt decided get back together with new guitarist in 2010. They released their debut album, Become the Sun, in 2013 and there should be more to come this spring.

Egypt EP's first pressing has been sold out for many years so it was nice news when Czech Doomentia Records made repress of the record last year. The second pressing wasn't huge - 4 colors, 125 each - so don't wait if you want to add this record to your collection.

Electric Wizard - Legalise Drugs & Murder

Eduskuntavaalien alla on hyvä kuunnella hieman kantaa ottavaa musiikkia. Levyhyllyni ehkä väkevimmän lainsäädännöllisen kannanoton esittää stoner doomin uranuurtaja Electric Wizard. Lähes tarkalleen kolme vuotta sitten julkaistu Legalise Drugs & Murder -seiska on dänkkiä riffittelyä, joka saa jumiutuneimmatkin pajaripäät nyökkäilemään. Eikä haittaa, vaikka nimikkobiisin riffi on kierrätetty kahdeksan vuoden takaisesta The Chosen Few -biisistä.

Yli 20 vuotta metallista doomia takonut Electric Wizard on vasta myöhemmällä tuotannollaan saanut otteen allekirjoittaneesta. Doom-klassikoiksi nousseet Come My Fanatics... (1997) ja Dopethrone (2000) ovat hieman liian tukahduttavia makuuni. Sen sijaan vuonna 2007 julkaistun kuudennen pitkäsoiton, Witchcult Today, jälkeinen materiaali on sopinut paremmin mieltymyksiini.

Legalise Drugs & Murder esittelee kahdella biisillään omasta mielestäni juuri Electric Wizardin parhaat puolet. On uhkaavasti jyrisevää stoner doomia, joka junnaamisesta huolimatta vyöryy eteenpäin. B-puolen Murder & Madness on puolestaan hämyiseen okkultismiin verhoiltu psykedeelinen välisoitto, jonka tarkoituksena on riivata kuulija. Tämä on kansiaan myöten kunnianosoitus doomin kuninkaille.

Electric Wizardin soittajat ovat vaihtuneet päävelhon Jus Osbornin ympärillä melko tiuhaan, ainoastaan vaimo Liz Buckingham on pysynyt kokoonpanossa useamman vuoden. Osittain muutokset bändin soundissa varmasti johtuvat tästä. Jos EW:n klassikkoalbumit eivät ole kolahtaneet, kannattaa kokeilla lähestymistä uudemman tuotannon suunnasta. Kyllä minäkin vielä joskus Dopethronen tajuan kokonaan.

In advance of Finland's general election it's good to listen to music that makes a stand. The most powerful legislative comment from my record collection comes from a stoner doom pioneer Electric Wizard. Legalise Drugs & Murder EP is perfect music for choosing the right candidate. It puts your priorities in order. It doesn't even matter that the signature song recycles riff from their old song The Chosen Few.

Electric Wizard has pound out it's doom metal for over 20 years now. They've created doom classics like Come My Fanatics... (1997) and Dopethrone (2000) which are little bit too suffocating for my taste. I like more of the band's new stuff. Pretty much everything since their sixth album, Witchcraft Today (2007).

About three years ago released Legalise Drugs & Murder presents the best sides of Electric Wizard, at least for me. It's sinister stoner doom that just rumbles over you. Murder & Madness on the b-side is a psychedelic interlude that tries to possess the listener. What it lacks in heaviness it makes up in atmosphere.

There have been quite many changes in the band's line-up so if Electric Wizard's magna opera haven't pleased you I recommend trying a different approach. Start from this EP and proceed from there towards Witchcraft Today. And there beyond.

Café Flesh - Lions Will No Longer Be Kings

Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voiton kunniaksi olen tällä viikolla pyörittänyt levylautasella niitä muutamia punkrock-levyjä, joita hyllystäni löytyy. Yksi näistä levyistä on ranskalaisen Café Fleshin Lions Will No Longer Be Kings -albumi parin vuoden takaa. Kolme kokopitkää julkaissut Café Flesh sijoittuu tarkemmin sanottuna johonkin punkin ja noisen välimaastoon, The Jesus Lizardin jalanjäljille. Se on energistä rämistelyä ja vääntelehtimistä.

Kasariscifipornoleffasta nimensä ottaneen bändin kaksi viimeisintä albumia päätyivät levyhyllyyni erään Ranskasta tehdyn levytilauksen yhteydessä. Pääartikkelien ollessa jo ostoskorissa selailin levylafkan katalogia löytääkseni muutaman levyn kuolettamaan postimaksuja. Vastaan tuli Café Flesh. Pikaisella kuuntelulla mieleen tuli Mclusky saksofonilla (!) vahvistettuna. Pakettiin vaan.

Lions Will No Longer Be Kingsin kaltaiset levyt tekevät kokoelmista hieman mielenkiintoisempia. Aina silloin tällöin on mukava kaivaa hyllystä se "tätä bändiä te ette muuten tiedä" -levy ja laajentaa muutaman raidan verran ystävien musiikkimaailmaa.



After Pertti Kurikan Nimipäivät won the ticket to this year's Eurovision Song Contest I've been spinning the few punk rock records that I own. One of these records is Café Flesh's Lions Will No Longer Be Kings from a few years back. This is a French band that wanders somewhere between punk and noise music. They've listened their Jesus Lizard records, that's for sure.

Café Flesh took it's name from "a 1982 post-apocalyptic cult pornographic science fiction film" as Wikipedia describes it. I found out about the band when I was browsing one online store's selection to find a few records to amortize the postage cost. When I heard the sound that reminded me of Mclusky and was boosted with saxophone (!) I knew I had found the needed records.

Lions Will No Longer Be Kings is an album that makes a record collection a little more interesting. Every now and then it's fun to dig out a record from a band "that you haven't heard of" and expand your friends' musicscape with a few tracks.

3rd Trip & Craneium - Splitti 12"

Aina ABBAsta lähtien Suomessa on kateellisina kuunneltu Ruotsin musiikkimenestystä maailmalla. Perämeren vastarannalta raikui The Final Countdown, kun täällä vielä pyöriteltiin vanhoja Hanoi-levyjä maskarat poskilla. Sitten tuli Roxettea, the Cardigansia, Eagle-Eye Cherrya, Hellacoptersia, the Hivesia... Ja siinä samalla ne ehtivät tuottaa hyllytolkulla sitä helvetin dancea. Olihan meillä vuosituhannen viimeisillä hetkillä Bomfuck MC's ja Sandström [sic] sekä HIM, mutta aika kapeaksi meidän maailmanvalloitus jäi, piiskatukkaheviä lukuunottamatta.

Hieman samankaltainen tilanne on ollut stoner rockin suhteen. Aavikkorockin ystävät ympäri maailmaa tietävät Truckfightersin, Dozerin, Greenleafin tai Graveyardin. Meillä on Small Stonelle levyttänyt Mangoo ja jos genre rajoja venytetään, Circle. Mutta aistin, että tilanne tulee muuttumaan.

Vajaa vuosi sitten helsinkiläinen 3rd Trip ja turkulainen Craneium julkaisivat kahden biisin splittivinyylin, joka antaa viitteitä siitä, että Suomen asema aavikolla väkevöityy. Kumpikin bändi on lyhyen uransa aikana julkaissut muutamia demoja, jotka ennustavat aivan toisenlaista hiekkamyrskyä.

A-puolella porisee 3rd Tripin Bubbles, jonka dekadentti kitarasoundi on yksi siisteimpiä juttuja, joita olen vähään aikaan kuullut. Bubbles on psykedeelinen avaruusmatka, jonka leijumiseen satunnaiset meteorisuihkut antavat lisäkierrettä. Laulaja-basisti Jouni Leppikankaan laulu on jotain Fu Manchun Scott Hillin ja henkeä haukkovan Väinämöisen väliltä. Allekirjoittaneella meni kotvanen tottua vokaalisoundeihin, mutta totuin.

Craneiumin puolella painovoima saa otteen astraalimatkaajasta ja avaruuspöly vaihtuu autiomaan tomuun. Avaruuspolttoaineen sijaan dieselin katkuinen The Gnome on kääntöpuolta raskaampi ja melankolisempi rykäisy. Jumituksen sijaan Craneium laittaa perseellepotkimisvaihteen silmään, mikä on hyvää vastapainoa a-puolen leijailuille.

Pitkäsoittoja odotellessa suosittelen hakemaan Bubbles/The Gnome -splitin omaan levyhyllyyn vielä kun niitä saa.

Ever since ABBA sang about Waterloo Finns have enviously listened to Sweden's success in music business. You could hear The Final Countdown from the opposite shore while we were still spinning old Hanoi Rocks albums with mascara running down our cheeks. Then they had Roxette, the Cardigans, Eagle-Eye Cherry, Hellacopters, the Hives... And at the same time they produced shitloads of that dance music. Sure we had Bomfunk MC's and Sandstorm and HIM at the end of the century, but it really wasn't full-blown world conquest.

The situation is a little bit same with stoner rock bands. Friends of heavy fuzz around the world know bands like Truckfighters, Dozer, Greenleaf or Graveyard. They might have heard of Mangoo that had an album released by Small Stone and if we stretch genre boundaries we can add Circle to our list. That's about it. But I feel there is going to be a change.

Last year two crisp stoner bands released a two song split vinyl which forecasts totally different kind of a sandstorm from Finland. 3rd Trip from Helsinki and Craneium from Turku serve us a diverse dose of fuzz that makes you nod approvingly. Both bands have released few demo tapes before this joint effort but I recommend you to start here.

A side is for 3rd Trip's Bubbles which has a eerily decadent guitar sound that shoots you straight to the dark emptiness. You just float through the space like a bubble. There are meteor showers but that just makes it all the more fun.

On Craneium's side the gravity takes hold and cosmic dust turns into earthy ash. The Gnome is heavier and more melancholic than the flip-side. It rumbles along the desert highway. It's a gnome that has come to chew bubblegum and kick ass. And he's all out of bubblegum.

Whores. - Ruiner

Silloin tällöin levykauppojen laareja selaillessa vastaan tulee levyjä, joihin ei koskaan uskonut törmäävänsä luonnossa, kivijalkaliikkeessä. Usein hieman tuntemattomampien bändien levyjen pieniin painoksiin pääsee käsiksi ainoastaan käymällä keikoilla tai tilaamalla levyt netistä. Jenkkibändien kohdalla kumpikin vaihtoehto muodostuu helposti kalliiksi.

Allekirjoittaneen huuli muotoutuikin pyöreäksi, kun Kampin Äxässä käteeni osui atlantalaisen melurock-bändin Whoresin esikois-ep Ruiner. Kyseessä toki oli toinen painos vuonna 2011 julkaistusta levystä, mutta Whoresin levyjä tuskin liikkuu kovinkaan montaa vanhalla mantereella painoksesta riippumatta. Ainakin discogsissa kaikki myynnissä olevat kopiot sijaitsevat Pohjois-Amerikassa.

Whores tarjoaa helpon reitin lähestyä noise rockin maailmaan, joka muutamaa Melvins-reissua lukuunottamatta on jäänyt allekirjoittaneelle melko tuntemattomaksi maastoksi. Whoresin ruvelle raastavat riffit ja sohjoiset bassot kuulostavat kotoisilta samalla, kun alkukantaisesti ryöppyävä uho kertoo, että aivan omassa korttelissa ei enää olla. Pieni punkkari on hyvä löytyä sisältä, jos aikoo laskea neulan uralle.

Now and then when you're digging crates at your local record shop you stumble on a record that you never thought to see in the wild. Quite often the only way to get your hands on a record from a unknown band is to go to a gig or order the record via internet. And when you live in Finland either one of these options can get quite expensive.

So I was quite surprised when I found Whores' debut ep Ruiner in a bin at my local record store. Of course it was the second pressing of the 2011 release but even so I don't think there are many copies of the band's records circling around the Old Continent. At least every copy on sale on discogs is from North America.

Whores offers an easy path to noise rock which isn't that familiar to me. I've listen to my share of Melvins but that's pretty much it. But Whores has these harrowing riffs and muddy bass sounds that makes me feel cozy. Of course the primitive bluster tells you that we're not in Kansas anymore. So it's recommended to have a little punk rocker inside you when you drop the needle on the groove.

Eagles of Death Metal - Peace, Love & Death Metal

Olen palannut matkoiltani levyhyllyni ääreen. Aikaeron ja ulko-oven takana odottavan loskaisen arjen vuoksi olen kaivanut levylautaselle jotain helposti sulateltavaa, kevyttä, hauskaa. Heti QOTSA-levyjen vierestä hyllystä löytyy pari kalifornialaisen ränttätänttä-duon Eagles of Death Metalin albumia. Vähän twistiä kaduilla liukasteluun.

Jesse Hughesin ja Josh Hommen Eagles of Death Metal levitti siipensä ensi kerran Desert Sessions IV:llä 90-luvun loppupuolella. Uudelle vuosituhannelle tultaessa Hommella oli kädet täynnä duunia Queens of the Stone Agen kanssa, joten EoDM:n debyyttialbumia jouduttiin odottaa aina vuoteen 2004 asti.

Peace, Love & Death Metalin laittaminen levylautasella on sama kuin avaisi oven autotalliin, jossa bändi vetää kenraaliharjoituksia illan keikkaa varten. Reilut 40 minuuttia kestävällä rykäisyllä naureskellaan, otetaan biisien aloituksia uusiksi ja soitetaan räkäisellä tavalla naivia rockia. Naisia vongataan ja sormia haistellaan. Musiikissa voi maistaa Los Angelesin katkun ja autiomaan hiekan.

J Devil Hugena esiintyvä Hughes on EoDM:n päähefe viiksineen, viittoineen ja falsettilauluineen. Hommen (alias Baby Duck, alias Carlo Von Sexron) osana on naputtaa riisuttua rytmiä rumpujen takana. Tämä varmasti tuntuu rentouttavalta QOTSA:n ja muiden projektien keulilla kiikkumisen vastapainona. Homme onkin sanonut, että EoDM ei ole hänelle sivuprojekti, vaan hän soittaa kahdessa bändissä. Tosin keikoilla Hommea ei nähdä rummuissa.

Joka tapauksessa tältä Hommen toiselta bändiltä on ilmeisesti lähiaikoina tulossa neljäs albumi. EoDM:n soundi on vankistunut levy levyltä, joten on mielenkiintoista kuulla, miten korkealla kotkat nykyään lentävät.

I've returned from my journey. To soothe the jetlag and grey winter depression I've been listening to Eagles of Death Metal. It's perfect music for these days when your brain isn't in full cooperation mode and you don't really care about that.

Jesse Hughes and Josh Homme are the eagles and they serve some easy-going garage blues rock with a smirk. Hughes (alias J Devil Huge) with his moustache, cape and falsetto voice is the main hefe of the band. Homme's (alias Baby Duck, alias Carlo Von Sexron) job is to keep steady beat behind the drum kit. I guess that's a nice change for him.

Eagles of Death Metal spread their wings first time on Desert Sessions IV in the late 90's. The debut album Peace, Love & Death Metal was released in 2004. Putting Peace, Love & Death Metal on is like opening a door to a garage where the band is going through dress rehearsal. There's laughter, second, third and fourth takes and snottily naive rock'n'roll. Just perfect music for zoning out.

Homme and Hughes have both suggested that the fourth EoDM-album is on its way. Record by record EoDM's sound has become more husky. It's interesting to hear how high are the eagles flying nowadays.