Näytetään tekstit, joissa on tunniste Truckfighters. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Truckfighters. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Truckfighters vs. Firestone - Fuzzsplit of the Century


Truckfighters aloittaa tänään neljän keikan Suomen-kiertueensa Turusta. Länsirannikolta matka jatkuu Helsingin ja Joensuun kautta Tampereelle. Kannattaa ehdottomasti pyrkiä paikalle, sillä tämän tason stonerrockista ei joka päivä pääse nauttimaan livenä näillä leveysasteilla. Ja lippujen hinnatkin ovat kohtuullisella tasolla.

Örebron pojat ovat viime vuosina keikkailleet ahkerasti ympäri maailmaa ja arvostusta on alkanut kertyä. Sen takia onkin mahtavaa, että bändi jaksaa tasaisin väliajoin saapua Suomeen ja vetää tiukkoja keikkoja myös Helsingin ulkopuolella. Edellisestä Suomen-kiertueesta ei ole kulunut vielä vuottakaan. Viimeksi Truckfighters nähtiin Itämeren tällä puolen helmikuussa (päivitys: helsinkikeskeinen kirjoittaja ei nyt muistanut, että bändi veti keikan kesällä Jyvääskyläässä). Tuolloin muuten bändillä oli sama itävaltalainen lämppäri, kitara-rumpu -duo White Miles mukanaan kuin tälläkin kertaa.

Allekirjoittanut valmistautuu tällä kertaa keikkaan pyörittämällä levylautasella Truckfightersin alkupään tuotantoa, Firestonen kanssa julkaistua splittilevyä, Fuzzsplit of the Centurya. Truckfightersille vuonna 2003 ilmestynyt splitti oli ensimmäisiä voimannäytteitä, mutta Firestonen kohdalla se jäi muutamasta EP:stä koostuvan diskografian viimeiseksi levytykseksi. Bändejä muuten yhdistää TF-vokalistibasisti Oskar Cedermalm (Mr. Ozo), joka soitti Firestonessa kitaraa.

Fuzzsplit of the Centurylla Truckfightersin basso pörisee ja kitara ulvoo myöhemmin totuttuun tapaan. Soundi on paksua ja efektilaudalta löytyvillä särkijöilläkin on varmaan särkijät. FUZZZZZ! Biisit eivät kuitenkaan jää pelkäksi pöristelyksi, vaan niissä on ruotsalaista rentoutta. Firestonen puoli tuo mieleen kaikuineen 70-luvun psykerockin. A-puoleen verrattuna tempoa on nostettu muutaman pykälän verran, mutta äänimaailma pysyy samana.

Fuzzsplitti sai odotetun uusintapainoksen tänä vuonna. Sitä ennen levyä oli lähes mahdotonta löytää edes CD:n muodossa. Fuzzorama Recordsilla on muuten jouluale käynnissä. Koodilla FUZZFORSANTA lähtee tilauksesta 15 pinnaa pois. Nyt levykaupan kautta keikalle.



Truckfighters are playing four shows in Finland this week. The tour starts tonight in Turku and moves from there to Helsinki, Joensuu and Tampere. If you're here Finland, you should definitely go.

I'm preparing my ear canals for tomorrow's gig by listening Fuzzsplit of the Century. This split-EP was recorded by Truckfighters and Firestone in 2003. For Truckfighters it is one of the band's first tour de forces, but for Firestone it ended up being their terminal point. There's a link between these two bands and it is TF-bassist/vocalist Oscar Cedermalm (Mr. Ozo), who played guitar in Firestone.

Fuzzsplit of the Century is just what it says it is. FUZZZZZ! Truckfighters has this really thick fuzzing sound that has later become their trademark. But it's not just ramming tunes out of those Orange amps, there is this swedish laid-backness that as a Finn I can appreciate. Firestone's side echoes 70's psychedelic rock. Tempo is taken up a notch, but overall the soundscape remains the same as on side a.

Fuzzsplit of the Century had a repress earlier this year. Before that it was almost impossible to get your hands on a copy, even CD. By the way Fuzzorama Records has a little Christmas sale going on. With the code FUZZFORSANTA you get 15 points discount.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Visuaalinen valmistautuminen rekkatappeluun


Örebron lahja stoner rockille, Truckfighters, saapuu huomenna torstaina keikalle Helsingin Nosturiin. Levyjen kuuntelun lisäksi keikkaan voi valmistautua katsomalla Joerg Steineckin ja Christian Maciejewskin dokumentin bändistä.

Joulukuussa 2011 ensi-iltansa saaneen Fuzzomentaryn pääosissa ovat vokalistibasisti Oskar Cedermalm (Mr. Ozo) ja kitaristi Niklas Källgren (Mr. Dango). Nykyään rumpuja Witchcraftissa paukutteleva Oscar Johansson (Mr. Pezo) on kyllä mukana meinigissä, mutta nopeasti tulee selväksi, että Truckfighters on Ozon ja Dangon bändi. Itse asiassa dokumentin loppupuolella Pezo jättää bändin.

Fuzzomentary on sopivasti pilke silmäkulmassa tehty rock-dokumentti, josta ei aina tiedä, kuinka paljon värikynää on käytetty. Se kertoo, minkälaista on kiertää Eurooppaa pakettiautolla ja lämpätä Fu Manchua. Samalla se kuvaa rehellisesti muusikoiden arkea, heidän päivätöitään ja perhe-elämää.

Fuzzomentary oli hetken aikaa kokonaisuudessaan katsottavissa youtubessa, mutta sittemmin pätkä on kadonnut palvelusta. Jotain pätkiä dokkarista voi katsoa täältä. Jos lähikirjaston hyllystä ei tähän hätään löydy Fuzzomentarya, voi Steineckin työtä ihastella Truckfightersin uusimmalla musiikkivideolla, Prophetilla.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Remonttipakolaisen ostoslista

Vuotavan putken takia olen joutunut väliaikaisesti pois levyhyllyni ääreltä. Tämän vuoksi jo hyllyssä olevien levyjen sijaan kirjoitan hyllyyn tulevaisuudessa hankittavista levyistä. Tai ainakin potentiaalisista ehdokkaista.

Hyvin todennäköinen lisäys kokoelmaani tulee länsinaapurista. Tällä hetkellä ahkerasti keikkailevan Truckfightersin kalenteristä ei löydy merkintää Suomesta, joten saamme tyytyä kiertueen kylkiäisenä ilmestyvään minialbumiin.

Kahdesta biisistä koostuvan EP:n kääntöpuolelta löytyy jossain päin Australiaa nauhoitettu keikkaveto Desert Cruiserista. Jos ei millään malta odottaa parin viikon päästä julkaistavaa EP:tä, niin korvikkeena voi kuunnella Turussa yli kymmenen vuotta sitten taltioitua versiota biisistä. Ehkä pieni masterointi olisi paikallaan.

10-tuumaisen EP:n a-puolen aloittaa ja lopettaa yli kahdeksan minuuttinen The Chairman. Yhden biisin perusteella vielä tämän vuoden puolella ilmestyvä kokopitkä vaikuttaa erittäin lupaavalta.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Truckfighters - Luultavasti paras bändi maailmassa


Ruotsin Örebrosta jyräävä Truckfighters on 12 vuodessa julkaissut kolme pitkäsoittoa, kourallisen EP:itä ja tänä vuonna pitäisi tulla jatkoa yhden levyn verran. Ensimmäisten julkaisujen tyylipuhdas stoner rock on myöhemmillä levyillä saanut lisäsävyjä, mutta mistään älyttömistä evolutiivisista harppauksista ei ole kyse. Mielenkiintoista kuulla, miten kitara rahisee uudella levyllä.

Ensimmäinen kuulemani rekkatappelubiisi oli Gweedo Weedo, joka putkahti eteeni jostain internetin putkesta muutama vuosi sitten. Se oli jokseenkin pysäyttävä hetki. Ei helvetti mikä särinä, perkele mikä groove. Piti hillitä, ettei tule pilattua biisiä liikasoitolla.

Sama fiilis toistui myöhemmin, kun tutustuin bändin diskografiaan. Jos vähänkään tykkää stoner rockista, diggailee aivan varmasti Truckfightersia.

Vinylisteille tiedoksi, että bändi julkaisee tuhannen kappaleen vinyylipainoksen kahdesta ensimmäisestä albumista kevään aikana. Kolmen vinyylin paketti on nyt ennakkotilattavissa bändin nettikaupasta 350 kruunulla, eli reilulla 40 eurolla. Kuusi euroa lisää ja pojat sutaisevat kultaiset nimmarit kanteen.