Jess and the Ancient Ones - s/t

Okkultismista on viime vuosina ammennettu runsaasti viboja rockmusiikkiin. Osa bändeistä saarnaa salaoppia kieli poskessa, osa taas verhoutuu siihen ilman venkoilevaa ironiaa. Kuopiolainen Jess and the Ancient Ones kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Jess and the Ancient Ones julkaisi psykedeelisesti rullaavan debyyttialbuminsa Svart Recordsin kautta vuonna 2012. Seitsemänhenkinen orkesteri vakuutti allekirjoittaneen välittömästi progerockin alkujuurien seasta versoavalla musiikillaan. Enkä ole ainoa. Itse King Diamond valitsi yhtyeen lämmittelijäkseen viimevuotiselle Pohjois-Amerikan kiertueelleen. Jonkinlainen ympyrä sulkeutui, sillä Diamondin hevimetalli on varmasti yksi syy Jess and the Ancient Onesin olemassaoloon.

The Ancient Onesiin kuuluu muun muassa deathmetal-yhtye Deathchainin jäseniä, mutta tuplabasareita, kurkkulaulua tai säkättäviä kitaroita ei nyt kuulla. Sen sijaan Jess and the Ancient Ones on täynnä kiirastulen polttamaan bluesia, jossa on häivähdys voimaballadien tunnelmaa. Tukahduttavien kitaravallien sijaan kolmen kitaristin soitto nivoutuu levollisesti yhteen. Puhtaat kosketinsoundit toimivat erinomaisesti ja kaiken tämän kaiken kruunaa Jessin tumma ääni.

Jess and the Ancient Onesia voisi pitää suomalaisena vastineena ruotsalaiselle Blues Pillsille. Se on vähän totisempi, melankolisempi ja pidättyväisempi kuin naapurin veto, mutta samoissa sfääreissä liikutaan.

Ensimmäisen kokopitkän jälkeen JATAO:n diskografia on täydentynyt yhden ep:n ja yhden sinkun verran. Lista saa jatkoa vielä tämän vuoden aikana Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes -levyn muodossa. Uudella levyllä kitaristien määrä on kutistunut kahteen. Lisäksi Jess yhdessä neljän muinaisen kanssa julkaisi juuri levyllisen astetta suoraviivaisempaa rockia The Exploding Eyes Orchestra -nimen alla.

Jess and the Ancient Onesin vinyyliversiosta puuttuu biisi nimeltään 13th Breath Of The Zodiac, joka julkaistiin ennen albumia sinkkuna. Itse olen sen verran tottunut vinyyliversioon, etten pahemmin kaipaa biisiä levylle. Mutta on hyvä tietää, että sellainenkin kappale löytyy.



In the recent years rock music has drawn a lot of vibes from occultism. Some bands preach the secret doctrine with a smirk. Others shroud themselves in it without the twisting irony. Jess and the Ancient Ones belongs to the latter group.

Kuopio-based Jess and the Ancient Ones released their hazy debut album through Svart Records in 2012. The seven-piece band convinced me right away with its sound that sprouts amongst the roots of early progressive rock. And I'm not the only one. King Diamond chose Jess and the Ancient Ones to be the opening act for his North American tour last year. It was some kind of a conclusion for the band that probably wouldn't exist without Diamond's heavy metal.

Some of the Ancient Ones play in a death metal group called Deathchain. But here you won't hear double bass drumming, throat growling or sharply stabbing guitars. Instead Jess and the Ancient Ones is full of blues that has been scorched in the fires of purgatory. The psychedelia is dark but not intimidating. Here and there the album has a traces of power ballad which weirdly enough doesn't bother me at all.

Jess and the Ancient Ones could be considered as the Finland's response to Sweden's Blues Pills. It's a little bit more serious, a little bit more melancholic and a little bit more reserved. But still it operates in the same sphere.

After the self-titled debut album JATAO has released one ep and one single. The second LP which is named Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes will be released later this year. In addition Jess and four of the Ancient Ones have formed a group called The Exploding Eyes Orchestra which just released its first album, I. The Exploding Eyes has a more straightforward grip on rock'n'roll than JATAO. It's worth to check it out.

The vinyl version of Jess and the Ancient Ones lacks one song from the full digital album, 13th Breath Of The Zodiac. I'm so used to the vinyl that I really don't miss it. And it was released as a single before the album so it is available on vinyl if needed.

Brant Bjork & The Low Desert Punk Band - Black Power Flower

Brant Bjork, tuo autiomaan Pelle Miljoona, julkaisi viime vuonna Brant Bjork & The Low Desert Punk Band -nimen alla dullantuoksuisen Black Power Flower -albumin. Vaikka Bjork on kiistatta operaation pääjefe, muut jäsenet osoittavat taidoillaan ja tyyleillään, ettei kyseessä ole Brant Bjorkin uusi soololevy.

The Low Desert Punk Band on hardcore punkia Voidissa 80-luvulla räiminyt kitaristi Bubba DuPree, Fatso Jetson -rumpali Tony Tornay sekä Unidassa ja myöhemmin Bjorkin kanssa yhden albumin verran kasassa olleessa Chéssä bassoa soittanut Dave Dinsmore. Autiomaan tuulet ovat siis tulleet jokaiselle tutuksi, mikä kuuluu erittäin hyvin nivoutuvassa soitossa.

Black Power Flower käynnistyy sabbathmaisen doomahtavasti, mutta nytkähtää lähes välittömästi bjorkmaisen tarttuvaksi rantastoneriksi. Kokonaisuudessaan Black Power Flower on Bjorkin edellistä Gods & Goddesses (2010) -albumia äkäisempi, vaikkakin levyltä paistaa läpi Bjorkin tuotantoa hallitseva rentous. Black Power Flower tuntuu kuitenkin olevan enemmän jatkoa Vista Chinon Peace (2013) -albumille kuin yksi etappi herran soolotuotannossa.

Black Power Flower  on omistettu viime vuonna kuolleille punk-rumpaleille, The Stoogesin Scott Ashetonille ja Ramonesin Tommy Ramonelle. Nyökkäys legendojen suuntaa kuuluu myös musiikissa, onhan sentään kyseessä The Low Desert Punk Band.

Black Power Flowerin vinyylipainoksesta on jätetty pois levyn kaksi viimeistä biisiä, Hustler's Blues ja Where You From, Man? Toisaalta tykkään vinyylin kahdeksan biisin napakuudesta, mutta etenkin Hustler's Blues on helvetin kova biisi. Ja kahdeksanminuuttinen Where You From, Man? on hyvä psykedeelinen levynlopetus-jami.

Kun miettii mitä kaikkea John Garcia, Brant Bjork, Scott Reeder ja Josh Homme ovat viime vuosina saaneet aikaan - yhdessä tai erikseen, niin jonkilainen yhteistyö miesten kesken olisi erittäin toivottavaa. Nyt, kun Queens of the Stone Age on tauolla ja Kyuss Lives! -pelleilystä on kulunut jo jonkin aikaa. Tosin Nick Oliveri kertoo, että Vista Chinon tarina on päättynyt erimielisyyksiin. Aika heikosti tulevat kaverukset tällä hetkellä toimeen keskenään.

Toisaalta niin kauan, kun miehet tekevät Black Power Flowerin kaltaisia levyjä, niin kaikki on ok. Oliverin Antiquietille lausumiin sanoihin, täältä tähän.

Yeah. Maybe Kyuss wouldn’t have been as important if the band had done eight records. Maybe people wouldn’t be stoked about it, or even care about it anymore fifteen years later. Also, if Kyuss had never broken up, think of the bands that wouldn’t have happened.

Brant Bjork is indisputably the shaman of desert rock. Be he behind a drum kit or playing guitar in front of the stage Bjork has access to the world of desert gods. He has gained the knowledge of fuzz but in his heart he's a punk rocker.

Last year Bjork released an album under the moniker, Brant Bjork & The Low Desert Punk Band. Even though Bjork is El Jefe of the group Black Power Flower is a solid band album. That's mainly because The Low Desert Punk Band is a bunch of experienced players. On guitar you have Bubba DuPree who in the 80s played in the hardcore punk band Void. Dave Dinsmore from Unida and short-lived Ché plays bass and Fatso Jetson drummer Tony Tornay forms the other half of the rhythm section.

Black Power Flower starts with a sabbath-esque doom riff but it quickly transforms into bjork-like beach stoner rock. It's snarkier than Bjork's previous album, Gods & Goddesses (2010), but still you can feel the laidbackness that is Bjork's trademark. Instead of Bjork's solo work Black Power Flower feels more like a continuation of Vista Chino's Peace (2013).

The vinyl edition of Black Power Flower is two songs shorter than the digital version. I like the intensity of the vinyl but at the same time I miss those two songs. Hustler's Blues has a great boogie and the eight minute long Where You From, Man? is just the psychedelic ending the album deserves.

When you think about all the stuff that John Garcia, Brant Bjork, Scott Reeder and Josh Homme have made together or separately in the last few years you kinda wish for a some kind of collaboration. Especially now when Queens of the Stone Age is on hiatus and Kyuss Lives! nonsense should be water under the bridge. But Nick Oliveri has told that Vista Chino is also over because of some disagreement. These guys just don't seem to get along.

On the other hand as long as they keep making records like Black Power Flower it's alright. Or as Oliveri told Antiquiet:

Yeah. Maybe Kyuss wouldn’t have been as important if the band had done eight records. Maybe people wouldn’t be stoked about it, or even care about it anymore fifteen years later. Also, if Kyuss had never broken up, think of the bands that wouldn’t have happened.