Fuck the Fitzroy Doom Scene - Facing the Ruin

Fuck the Fitzroy Doom Scene sijoittuu korkealle erikoisimpien bändinimien listalla. Se sijoittuu korkealle myös erittäin kovien stoner-bändien listalla. Muutaman vuoden ajan samaan tahtiin soittanut melbournelaisyhtye julkaisi ensimmäisen Facing the Ruin -albuminsa viime keväänä ja se on ollut tässä nyt niin sanotussa hevirotaatiossa.

Facing the Ruin on seitsemän biisiä hiekkapuhallettua rock'n'rollia. Biisien pintakäsittely vaihtelee ulvovasta punkista psykedelissävytteiseen riffirockiin. Nättejä rytminvaihdoksia, hyvä bassosoundi, kunnon momentumilla rullaavaa stonerrockia. Biisit ovat syntyneet koko yhtyeen toimesta, mikä kuuluu siinä, että jokainen nelikosta soittaa täysiä. Ja jokainen laulaa.

Levy alkaa Dream, White Crystal Lady ja Better off Dead -kombolla, matkalla jonkin sortin addiktion läpi. A-puolen päättää väkeviä santanaviboja henkivä Blind Faith. Kääntöpuolella vyörytetään jopa sankariprogen rajalle asti. Lähes 10-minuuttiseksi paisuva nimikkobiisi runttaa sanoman selväksi ja levy päättyy pinkfloydmaisen seesteiseen Leavingiin, joka on muuten albumin toiseksi pisin kappale.

Facing the Ruinilla ei ole vielä jakelijaa Euroopassa, joten levy piti tilata Australiasta. Vinyylin tilaaminen maapallon toiselta puolelta on aina vähän kuumottavaa puuhaa, mutta toisella lähetyksellä levy saapui Helsinkiin. Muutama kulma oli vähän matkalla ryttääntynyt, mutta olen vuosien varrella oppinut olemaan levyilleni armollinen.

Facing the Ruinista tehtiin 300 kappaleen vinyylipainos. Oman kappaleen voi ja kannattaa tilata Fuck the Fitzroy Doom Scenen nettisivuilta. Hintaa levylle kertyy päivän kurssista riippuen postikuluineen noin 35 euroa. Mielestäni ihan sopiva hinta.

Fuck the Fitzroy Doom Scene ranks high on the list of peculiar band names. It also ranks high on the list of tight stoner rock bands. Melbourne-based Fuck the Fitzroy Doom Scene has been active for a few years and last spring the quartet released their debut album Facing the Ruin. It's been on heavy rotation. 

Facing the Ruin is seven songs of sandblasted rock'n'roll. The coating varies from howling punk to sweetly psychedelic riff rock. There's pretty rhythm changes, nice bass sound, stoner rock with full momentum. All the song have been written as a band which you can hear on the record. Everyone plays at full speed. And everyone sings.

The album starts with a Dream, White Crystal Lady and Better off Dead -combo, a trip through some kind of an addiction. A-side ends with a heavy santana-vibes oozing Blind Faith. On the flip side the onslaught comes close to hero-prog. Almost 10-minute-long Facing the Ruin makes sure that the band's message has been heard. The records ends with a soothing Pink Floyd-esque Leaving which by the way is the second longest track on the album.

Facing the Ruin doesn't have a distributor in Europe yet so I had to order the record straight from Australia. Buying vinyl from the other side of the Earth is always little bit stressing. But on the second try the record arrived to Helsinki. Few corners had took a little hit but that's now part of the records mojo.

There are 300 vinyl copies of Facing the Ruin. You can, and you should, order one from the band's website. Depending on the daily exchange rate it costs you about 35 euros, including postage. I'd say it sounds pretty much right.

Fuzz - s/t

Melko tasan kaksi vuotta sitten asunnossamme oli vesivahinko, jonka takia jouduimme muutamaksi viikoksi hätämajoittumaan Etelä-Haagaan. Majapaikan ainoa äänentoistolaite oli vanha kelloradio, josta hetken säätämisen jälkeen sain Radio Helsingin kuulumaan. Eräänä sangen syksyisenä iltana New Music Show'ta sivukorvalla kuunnellessani havahduin laiskasti svengaavaan särötuuttaukseen. Kappaleen päätyttyä Nick Triani ilmoitti kyseessä olevan Fuzz-yhteen What's in my Head -kappale.

Fuzz on länsirannikon autotallirockin kultapojan Ty Segallin projekti. Vasta 28-vuotias Segall on ehtinyt julkaista jo kahdeksan sooloalbumia ja kymmeniä lyhyempiä äänitteitä. Lisäksi hän on ollut merkittävässä roolissa useissa yhtyeissä, joista yksi viimeisimmistä on Fuzz.

Fuzz on sekoitus 70-luvun avaruusrockia, räkäistä autotallirockia ja riffin palvontaa. Se on nimensä mukaisesti lämpimän tunkkaista rockia. Tavallisesti kitaristin roolissa esiintyvä Segall on Fuzzissa ottanut rumpalin osan, mikä toimii erittäin leppoisasti. Kitaran surisuttamisesta vastaa Charles Moothart ja bassossa on Roland Cosio. Molemmat ovat tuttuja Segallin muista projekteista.

Parhaillaan Eurooppaa kiertävä Fuzz julkaisee toisen albuminsa lokakuussa. Jälleen kerran Suomeen saapuu ainoastaan levy.

Two years ago our apartment suffered water damage and we had to evacuated to the sleepy neighborhood of Etelä-Haaga. For a few weeks the only sound system we had was an old clock radio that fortunately was able to receive Radio Helsinki's frequencies. On a rather autumnal evening I was listening to New Music Show when this lazily swinging fuzz caught my attention. After the song ended Nick Triani told that that was What's in my Head from a band called Fuzz.

Fuzz is Ty Segall's project. The 28 years old golden boy of west coast garage rock has already released eight solo albums and dozens of other records. He's been a prominent figure in many bands, Fuzz being one of them.

Fuzz is a mixture of 70's space rock, snotty garage rock and riff worship. It's fuzzy just like the band's name let's you assume. Usually Segall is doing the work of guitarist but on Fuzz he is playing the part of the drummer. It works really well, it's easy-going. Charles Moonhart is on the guitar and Roland Cosio on bass. Both of them are old acquaintances of Segall.

Fuzz is touring Europe at the moment and the second album is coming out in October. Only the record is going to reach Finland.